Lokakuu 2011

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

1.10.2011

Kulunut syyskuu on ollut hirveän lämmin. Kuun puolessa välissä oli vielä hellepäiviä. Terminen syksy alkoi kuitenkin Oulun seudulla 17.9.  (vuorokauden keskilämpötila laski pysyvästi alle 10 asteen). Eilen oli lämpimin syyskuun viimeinen päivä 50:een vuoteen.

Päivä oli niin komean aurinkoinen, että päätin lähteä Ronjan kanssa metsäretkelle. Emme ole pitkään aikaan käyneet merenrannassa ja niinpä pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme patikoimaan Letonniemeen, missä olimme käyneet yhden kerran aikaisemmin, viime vuoden toukokuussa. Sieppasimme Seijan mukaan matkan varrelta.

2.10.2011

Lämmintä syksyä on riittänyt. Lämpötilat ovat välillä kivunneet hellelukemiin. Syyskuun puolelta jatkuneet lämpimät ilmat ovat vain jatkuneet.

7.10.2011

Sisareni Airi tuli Pietarsaaresta valitsemaan äidin budoaarista takkia itselleen. Kasarmintie 18 kellarissa soviteltiin kymmeniä takkeja ja turkkeja. Sitten siirryttiin Kasarmintie 16 autotalliin sovittelemaan muita vaatteita.

8.10.2011 Renkaan vaihto

9.10.2010 Kestilässä

11.10.2011

Mökiltä tuomistani kurpitsoista oli vielä viimeinen jäljellä. Se oli määrä jakaa joka tytölle ennen halloweeniä, että saataisiin kurpitsapiirakkaa ja -keittoa. Reseptit oli jo löydetty netistä ja koepiirakat ja -keitot oli jo tehty pari viikkoa sitten.

13.10.2011 Varjojen tanssi

15.10.2011 Niileskankaalla

16.10.2011 Isokankaalla

19.10.2011 Ronjan uusi takki

20.10.2011 Keijunmekot

21.10.2011 Takaisin mökille

 

22.10.2011 Suppismetsässä

 

23.10.2011 Pitkä retki pohjoiseen

 

24.10.2011 Potunnosto ja saunakuivatusta

 

25.10.2011 Iso kuusi

 

26.10.2011

Ulkoilua kurahaalareissa

27.10.2011

K-kaupasta löydettiin hieno kiipeilyteline

28.10.2011

Pasi oli kyntänyt kaivon viereisen pellon illalla ja nyt meidän tie oli aivan kauhean näköinen. Koska pellot olivat märkiä, tarttui savimaa traktorin renkaisiin. Ja miten ollakaan, kököt tippuivat  100 metriä portiltani molempiin suuntiin renkaista tielle, kuin tietä olisi lannoitettu. Ja miten ne loppuivat juuri postilaatikkoni kohdalla.

 

29.10.2011

Lauantai oli tosi kaunis ja aurinkoinen ihana syyspäivä. Heti kun aamusumu hälveni, lähdin metsään. Keräsin suppiksia Sepon metsästä, samasta metsiköstä, josta poimin syyskuussa ensimmäiset sienet ja jonka tyhjensin totaalisesti tasan viikko sitten. Metsään oli kasvanut uusi sukupolvi sieniä viikossa.

30.10.2011

Olin elänyt niin kiihkeästi sienimetsässä, että piha meinasi jäädä haravoimatta. Talvesta ei tosin ole tietoakaan. Tuntuu kuin sitä ei tulisi tänä vuonna ollenkaan. Kun viime vuonna tähän aikaan lähdin mökiltä Ouluun päin, maa oli kuurassa. Sain etupihan haravoiduksi, leikkasin päivänliljat talon päädystä ja laitoin Karin tuomat kourunpalaset ohjaamaan vettä pois talon seinustalta.

 

31.10.2011

Tiitu tuli eilen illalla junalla Saloon ja kävin noutamassa hänet asemalta. Nyt sitten tiedän, missä Salon rautatieasemakin on.

Vaikka Tiitu ei itse syö ollenkaan sieniä, vein hänet suppismetsään. Pitihän hänelle näyttää, kuinka hirveästi meillä on täällä sieniä ja kuinka kauniita ne ovat. Ihanasta tuoksusta en uskaltanut hänelle mitään mainitakaan Mimmun ja Merjan kauhistelun jälkeen.

Illalla saimme pakatuksi Tiitun kaapin taas autoon. Vaivalla. Kyllä siinä piti ottaa käyttöön kaikki naisellinen logiikka ja naisenergia. Lopulta kaappi saatiin köysin ja saunajakkaroin kaadetuksi sohvalle, käännetyksi ja hilatuksi autoon.

Takaisin päiväkirjaan 2011