ja suullaan.

Pääsivulle

Ihminen Leena Takalo

Maailmanmatkaaja

Henkireikä

Luonnossa

Koirat ja minä

Kiiltokuvat

Linkit

   

Musti oli puhdasrotuinen norfolkinterrieri.  Se oli lähtöisin Päivi Avotien Gainsay-kennelistä, kuten lähes kaikki 80-luvun norfolkit. Se oli vanhempi kuin Robin, yksi Ropsun emän Pipsan ( Gainsay Gold Drop) sisarista. Kun kävimme katsomassa koiranpentuja Vesilahdella  Onerva Aarnion (nykyisin Aalto) luona syksyllä 1987, Robin ei ollut vielä syntynyt, mutta Musti oli jo siellä. Musti oli heiveröinen ja muut koirat kiusasivat sitä.

Minä olen Musti, Gainsay Blackberry
Musti myytiin pari kertaa pois kennelistä, mutta se karkaili uusilta omistajilta ja päättäväisesti palasi itse tietä pitkin takaisin kotiin. Musti sai kai ainakin yhdet pennut, mutta kasvattaja totesi, että siitä ei ollut enää jalostusyksilöksi. Niinpä Onerva antoi sen meille. Niin siitä tuli meidän oma Mustimme. Veimme sen heti hammaskiven poistoon. Se menetti kuitenkin suuren osan hampaitaan ja loputkin jäivät vinoon asentoon.

 

 

 

Tiitu oikeastaan hoiti minut loppuun asti.
Musti oli oikea kotikissa. Se antautui aina helliteltäväsi. Sillä oli lempeä, mutta päättäväinen luonto. Näyttelykoiraksi siitä ei ollut, ei pelkästään hampaista johtuen, vaan se pelkäsi kai yleisötilaisuuksia, koskapa sen musta karva tuli aivan valkoiseksi hilseestä. Kävimme sen kanssa yhdessä norfolkkien omassa näyttelyssä. Kun tulee vanhaksi, haluaa nukkua sohvalla.
Musti rakasti vettä ja kuplia. Se saattoi tuijottaa tuntikausia Kalajoessa virran mukana seilaavia vaaleita vaahtolauttoja. Se yritti tavoittaa niitä  suullaan ja tassullaan. Minä rakastan joessa seilaavia kuplia.
Musti nautti Kalajoen mummolassa olemista. Siellä se sai osallistua vesileikkeihin ja tuijotella vaahtolauttoja. Tiitu vei Ropsua ja Mustia kumiveneellä saareen, joka oli seikkailu sinänsä. Kalajoella mummolan lammella on kiva soudella.
Mimmu otti Mustin usein mukaansa  retkilleen. Musti sai usein toimia veneen kapteenina. Mimmun kavereilta Musti sai myös jakamatonta huomiota. Minä haluan olla laivan kapteeni.
Musti oli kennelissä ilmeisesti jäänyt kyynärpäätaktiikassa viimeiseksi. Muut olivat vieneet herkkupalat. Siksi se ahmi aina ruokansa nopeasti, sieppasi suun täyteen nappuloita ja meni jonnekin salaiseen paikkaan syömään. Eteisen Lundia-hyllyn alla on turvallista.
Musti rakasti kaikkea herkullista. Kermavaahto oli sen herkkua. Kun tytöt leipoivat äitienpäiväkakun, pääsi Musti maistamaan sitä. Vuonna 1996 Musti katosi  Oulussa juhannusaattoaamuna Uusikatu 35:n pihalta. Sitä haettiin pitkin kaupunkia tuntikausia. Se löytyi vihdoin Kansankadulla olevan tukkukaupan  aidatulta takapihalta, roskisapajilta. Oliko sinne heitetty myymättä jääneet makkarat? Joka tapauksessa Musti oli ahminut "jotain" niin paljon, että se oli niin paksu, ettei mahtunut enää samasta aidanraosta takaisin. Aidan alle oli suurennettava aukko. Se oli kuullut koko ajan meidän etsintähuutelut, mutta ollut hiljaa, ettei vaan kukaan vie sen aarteita. Onkohan koko kakku tosiaan minulle?
Musti sanoi aina kaapin paikan kotona. Se vain pikkuisen murahti tai värisytti ylähuultaan, niin Ropsu uskoi. Robin on mun siskon, Pipsan poika.
Kun Ansa-Talvikki pääsi keväällä 1995 kotiin sairaalasta annoin Mustin hänelle vähäksi aikaa kuntouttajaksi. Ansa rakastui Mustiin ja halusi sen omaksi koirakseen, mutta kasvattaja Onerva oli antanut sen meille ja antamisen ehtona oli se, että se elää meillä lopun elämäänsä. Lisäksi kaikki rakastivat sitä perheenjäsenenä, emmekä voineet ajatella, että se ei ole kotona. Musti haettiin kotiin pitkäksi venähtäneeltä kyläilyreissulta. Minä olin pitkään Ansa_talvikin hoidossa. Tässä äiti Leena.
Musti oli hyvin nopea ja nokkela, kun oli kysymys herkkujen ahmimisesta, mutta laiska kävelemään. Usein se päätti ulkoilulenkillä, että tänään en viitsi kävellä ja kääntyi määrätietoisesti takaisin kotiin. Vieläkin kermavaahto maistuu.
Oulussa Musti valitsi makuupaikaksi aina jonkun lämpimän aurinkoläntin. Yhdessä Ropsun kanssa se katseli maailmaa kerrostalon parvekkeelta. Olin viimeisenä syksynä äidin luona Oulussa kerrostalossa.
Koirakin tulee joskus vanhaksi. Surimme Mustin poislähtöä keväällä 1997. Musti haudattiin Mestarinkadun pieneläinhautausmaalle. Ihana maata auringossa parvekkeella, kun joka puolelta kolottaa.
Pääsivu
Ihminen Leena Takalo
Henkireikä
Luonnossa
Koirat ja minä
Maailmanmatkaaja
Kiiltokuvat
Linkit